Ajattelin, että teen (ehkä) oikeasti sen uuden blogin tässä joskus vaikka huomenna jos ehdin ja jaksan. Tosin en tiedä osaanko edes luopua tästä ja itsemurhista ja saippuakuplista ja lääkekaapista ja kaikesta siitä. Ehkä en, olen kasvanut kiinni. Vaikka lähinnä haluan ehkä vain eroon tästä kaikesta varsinkin kahdesta merkinnästä, jotka likaavat verellä kaiken vaikka tämän piti vihdoin vihdoin vihdoin olla paikka, jossa minussa minulla ei ole juovaakaan punaista. Mä pystyn siihen vielä. Lupaan.
Ainakaan en poista tätä. Edes teidän nähtäviltänne, en pysty.
Voisin muuttaa junaradalle makaamaan ja katsoa kun ne kiireiset puksuttaa yli ja veturi viheltelee mennessään. Vaikkeivät ne enää tätä nykyä edes vihellä sillä tavalla eli mun suunnitelmani on ihan surkea.
Konfirmaatiokakussani on sittenkin mansikoita ja punaiset pillifarkut ovat liian lyhyet. Ihan sama.
Mä olen muuten aina pelännyt paarmoja, vaikkei mua ole koskaan purrut yksikään. Ja oikeastaan ne ovat aika kauniita. Paarmat ja ehkä purematkin, riippuu kantajasta. (Vaikken ole nähnyt yhtäkään. Siis puremaa, olen. Mutten tajunnut mikä se on.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
ota diapamit aamupuuron yhteydessä