posliinikaupassa särkee sinut

Miksi sä sitten viiltelet? Aina preesensissä niin, että jokainen niistä lupauksista pumpataan epätoivosta pinkeäksi palloksi ja seuraavana iltana ne ovat puhjeta, puhkeavatkin vielä, ainakin teidän mukaanne.

Koska kaikki tietää, että jos sä viiltelit kuukausi sitten sä teet sitä jatkossakin. (Vastauksesta sen verran, että en tiennyt. Tai tiesin, mutta kukaan ei ymmärrä sitä - kauniisti kuorrutettu enmätiedä.) Sulle en sano mitään enkä niille muillekaan vaikka ehkä pitäisi, mutta älkää huoliko en mä aio antaa anteeksi YHTÄÄN KENELLEKÄÄN eikä missään missään missään ole mitään henkilökohtaista. Rakastan kaikkia siitä huolimatta ja sitten unohdan ja sanon mitä pienistä ja te tuumitte, että nyt se on taas oma itsensä. Oikeasti olette vain ihania.

Mutta mä tiedän ilman muistutustakin, että 

tästä-ei-piru-vie-tule-mitään, 

mä-en-tule-enkä-ehkä-edes-halua-tulla-selvitymään, 

lempo-soikoon-edes-hengissä, 

tästä-niistä-teistä-varsinkaan-
susta.

Hei neiti Mahdoton, mä haaveilin taas tänään, etteivät sisäelimeni korventuisi yhtä aikaa sinun kanssasi. Sydänlihas on vanha ja hauras ilman olemassaoloasikin MUTTA ÄLÄ MENE POIS! Epätoivoinen, sitä mä olen. (Ja se adjektiivi, jolla kuvaan sinua alkaa melkein samalla tavalla.)

Ja mä haluaisin osatauskaltaaihanmitävaan kirjoittaa tämän puhtaasti ja selkeästi niin, että vaikuttaisin yhä siltä ainakin melkein suorapuheiselta Mikolta, joka saa tiivistettyä muutamaan lauseeseen minä haluan vain hypätä jostakin ja taittaa joka ikisen luuni ja löytää siten edes jotakin edes hivenen erilaista ajateltavaa, mutta musta ei ole siihen. Juuri äskettäin taisin vahingossa sanoa juuri sen mitä tarkoitin, mutta en silti aio pyyhkiä tätä merkintää pois, katsotaan, ketkä osaavat ratkoa sokkeloita.

DON'T STOP IF I FALL 
AND DON'T LOOK BACK

Ja koska sä et aio lukea tätä, kiitos kun edes olet.