Yllä palasia kahdesta tämän viikon aikana koetusta kulttuurielämyksestä. Oikeastaan olisi vielä yksi, mutta se oli jotakin niin surkeaa, että päätin ettei se ansaitse kuvaa. (Transformers: Dark of the Moon, olisi ehkä silti ollut siistiä saada tuohon väliin mecha.) Alimmainen oli ehdottomasti upein ja mä jopa nauroin. Silloin kun huumori ei mennyt ihan yli tai säälittävälle pikkupoikatasolle; kaunis peppu sulla, Billie Joe. Mutta se masturbointishow oli ihan cool ja vanhemmat arvostivat ääniä myös.
Tuo ylempi taas... En mä tiedä, ehdottomasti paras Potter-elokuva ikinä ensimmäisen lisäksi, ainakin juuri nyt tuntuu siltä. Itkin vähän tai ehkä vähän enemmänkin ja nauroin maailman päälleliimatuimmalle loppukohtaukselle ja jälkeenpäin oli vähän tyhjä olo. Sinne meni.
Eikä äiti ymmärrä mitään (siis mun tunteenpurkauksistani), mutta sepä ei ole rakastanut kirjasarjaa neljävuotiaasta kuten minä, vaikken neljänvanhana edes osannut lukea. Isä luki ääneen ja sitten kun ne kyllästyivät ne väittivät, että Hermione kuolee Azkabanin vangissa. Aika julmaa, vaikka loppujen lopuksi luin äskenmainitun ne aika monta kertaa joita en enää muista vaikka saatoin aiemmin jossain merkinnässä jopa mainita sen.
Eikä äiti ymmärrä mitään (siis mun tunteenpurkauksistani), mutta sepä ei ole rakastanut kirjasarjaa neljävuotiaasta kuten minä, vaikken neljänvanhana edes osannut lukea. Isä luki ääneen ja sitten kun ne kyllästyivät ne väittivät, että Hermione kuolee Azkabanin vangissa. Aika julmaa, vaikka loppujen lopuksi luin äskenmainitun ne aika monta kertaa joita en enää muista vaikka saatoin aiemmin jossain merkinnässä jopa mainita sen.
Transformerseista ei puhuta. Eikä sovinismista, huonosta huumorista, amerikkalaispropagandasta tai heteronormatiivisuudesta. Eikä varsinkaan siitä, etten kuullut sointuakaan My Chemical Romancea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
ota diapamit aamupuuron yhteydessä