5.05.2011

the center of the earth is the end of the world

Oikean käden etu- ja keskisormi päättivät tappaa itsensä yhtä aikaa ja nyt sormenpäitä kiertää laastarikaupalla rusehtavanoranssia ja mä olen niin kiintynyt niihin, etten ole ihan varma, mitä aion tehdä sitten kun jompikumpi päättää parantua. Tykkään näistä hirveästi syystä joka on lievästi sanottuna melkoinen mysteeri, siinä on vain jotain jännittävää. Miettiiköhän joku, mitä minulle on käynyt. (Samasta syystä koulupäivä, jonka vietin side ranteessa sujui kaikesta yksinäisyydestään huolimatta melko hilpeissä merkeissä - näytinpähän edes itsemurhakandinaatilta.) Allergialääkkeeni päättivät loppua, eikä musta ole ostamaan niitä, joten joudun sietämään päivästä toiseen vihlaisuja milloin korvassa milloin poskionteloiden alueella, sellaisia, joihin burana auttaa vain puolisen tuntia.

Luen Liekehtivää pikaria ja kehitin pakkomielteen henkilöön, joka mainitaan arviolta kymmenessä lauseessa, mutta mitäpä tuosta. Jotakin hyvin kiehtovaa ja samastuttavaa siinä on, vaikken olekaan vielä keksinyt mitä. Lisäksi voisin tietysti jaaritella kappaleen verran siitä, miten J. K. Rowling on nero ja Jaana Kapari-Jatta mainio kääntäjä ja kaikki niin hauskaa, mutta ehkei sittenkään. Kaikki sen tietää, tiedättehän?

Oikeasti mulla ei ole hyvä olla, mutta ei yhtään tee mieli purkaa ahdistusta tänne kaikkien näkyville. En löydä enää edes itse sitä ovea, josta niin kovasti haluaisin osata kertoa sille. (Kun oven avaa, aurinko tulvii sisään ja sade lakkaa ja sateenkaaret heijastuu kaikista pinnoista eivätkä suupielet laske enää kuin sekuntin murto-osiksi.) Musta ei ole mihinkään. (Kipu lakkaa ja kun sitten astuu ulos ja joku sanoo ihanaakunolettaaskunnossa vastataan "ai, kärsinkö mä joskus?") Ei ainakaan pelastajaksi. (Itse liian palasina, hajottaa.) Ja aika mun omalle pelastajalleni (okei, ehkei sittenkään, mutta sille, joka on koulutettu pelastajaksi) oli ja meni eilen kello kaksitoista. Minä olin ruotsintunnilla. (Hajottaa lisää.)

Sulle: Mä tiedän mitä suunnittelet, enkä ole menossa lankaan. Olet vain hippusen liian täynnä itseäsi tajutaksesi, ettei mikään vain tule menemään niin kuin kenties kuvittelet - mun COME, BREAK ME DOWN on tarkoitettu jollekulle muulle. Olen pahoillani.
Teille: Seuraava matkakohteeni on viisikirjaiminen ja suuri enkä tule ennen sunnuntaita. Nähdään silloin tai kenties vasta päivää myöhemmin riippuen siitä, onko musta Tuomas-messuun. Epäilen, mutta onhan kirkko kaunis ja puolitoistatuntinen melko pieni aika.

3 kommenttia:

  1. Potterit on jotain niin hienoa ja kaikki ihmiset jotka tajuaa sen on ihania. Tai no ei nyt ihan kaikki, mutta nyt ei tarvi murehtia mitään sellaista. Rowling on niin kiero. Ja vielä hyvä ihminen taitavuuden lisäksi.
    Minun älykkyyteni ei riitä, olen pahoillani. Ehkä eniten itseni puolesta, koska harmittaa olla tyhmä, mutta jos kukaan muukaan ei tajua niin sitten sinunkin.

    Toivottavasti joku on taitava kokoamaan palapelejä. Liiaksi ei ole hyvä hajota.

    VastaaPoista
  2. Saako udella, kuka tämä Potter-henkilö on? : )

    VastaaPoista
  3. Kata, hah, ei munkaan älykkyyteni jälkeenpäin riitä ja yritän säilyä ehjänä.

    freckles, Aidan Lynch

    VastaaPoista

ota diapamit aamupuuron yhteydessä